|
|
Tarinat
Tarinaako kirjoittamassa? Mukava juttu, mutta tässä muutamia käytännön vinkkejä ja muita juttuja, mitä kannattaa huomioida tarinaa kirjoittaessa. Tarinoiden ei tarvitse olla kovin pitkiä, kunhan niissä tapahtuu. Jokaisesta loppuun kirjoitetusta tarinasta saa yhden ikäpisteen.
vinkkejä
Tässä siis niitä vinkkejä, mitä kannattaa stalkkeroida aina välillä kun olet esimerkiksi kirjoittamassa tarinoita tai muutenkin jos on aikaa.
suntuubi temppuilee
Ihan varmuuden varalta kannattaa kirjoittaa wordiin tarinat ja sinne sitä saa sitten aina jatkettuakin. Sitten vain kopsaat sen tänne tarinakirjaan. Suntuubin vieraskirjat näyttävät temppuesityksiään välillä, joka on todella turhauttavaa pitkiä tarinoita kirjoittaessa.
liian pieni kenttä
Tiedän omasta kokemuksestani, että on todella häiritsevää kirjoitella pidempää tekstiä kun kentän koko on jotain todella minimalistista. Kirjoituskentän kokoa voi suurentaa vetämällä tekstialueen reunassa näkyvista harmaista pisteistä. Voit vetää sitä sekä suuremmaksi että pienemmäksi samasta paikasta. Ulosveto = Suurempi, Sisäänveto = Pienempi.
| Nimi: Olive |
25.02.2014 18:48 |
-Robbery-
Silmäni räpsähtivät auki tuntiessani jonkin lämpimän mötikän sylissäni. Parin sekunnin jälkeen melkein hiostava ilmavirta pyyhkiytyi kasvojeni ohi ja se sai minut suuntaamaan katseeni eteenpäin. Ensimmäisenä tielleni osui kerälle kääriytynyt Partia, sitten hänen takanaan seisovat harmaat rakennukset ja lopulta niiden takana taivaalla kirkkaasti hohtava aurinko.
– Huomenta. Kiitos tästä lämpimästä vuoteesta, mutta meidän kannattaa pysyä liikkeellä, Partia sanoi haukotellen makeasti. Se sai hermoni kiristymään entisestään, mutta yritin pitää ääneni rauhallisena.
– Kerro ensin mitä täällä on tekeillä. Minun pitäisi nyt herätä koulun pihalta puiselta penkiltä, totesin viiltävällä äänellä. Olin mielestäni onnistunut rauhoittumaan paremmin kuin luulin pystyväni, mutta äänensävyni sai silti Partian karvat nousemaan pystyyn. Hän kuitenkin korjasi asentonsa niin hienostuneeksi kuin siinä tilanteessa pystyi ja tämä näytti silloin uskomattoman vanhalta.
– Voin kertoa sinulle vain tämän, että tämä maailma on tällä hetkellä sinulle ainoa totuus. Sijaitsemme maassa nimeltä Voiceles, Partia sanoi katsoen samalla tiiviisti silmiini. Hätkähdin hänen katseensa voimasta, mutta en antanut hämmentyneen mielentilani näkyä ulkoapäin.
– Enempää en ilmeisesti saa sinulta tietoa. Minulla on nyt kuitenkin nälkä, joten mistä voisin hankkia meille ruokaa? kysyin noustessani ylös. Partia ei jäänyt enää syliini, vaan pomppasi pois päältäni viehkeästi kuin kettu. Hän saisi luvan kävellä itse, jotta minun ei tarvitsisi rasittaa muutenkin jähmeitä jalkojani.
– Voimme ostaa leivonnaisia ja hedelmiä torilta. Siihen kyllä tarvitsemme rahaa ja minulla, orjana, ei ole mitään sellaista, Partia sanoi kävellessään vierelläni. Huomasin hänen kasvojensa vääristyvän mainitessaan pätkän menneisyydestään, joten päätin olla kyselemättä enempää.
– Mistä täällä saadaan sitten sitä rahaa? Minulla kun tuskin on mukanani sellaista rahaa, jota täällä käytetään, puhahdin tutkiessani tyhjiä housujen taskujani. Partia pudisteli puheenvuoroni jälkeen päätään ja hänen kasvoilleen levisi surumielinen hymy.
– Minusta tuntuu, että majataloissa olisi joitain töitä tarjoilijana tai vaikka tiskaajana. Minä en oikeastaan tiedä, Partia totesi lyhykäisesti. Tyydyin vain nyökkäämään päätäni tämän vastaukselle ja pujahdin ulos syrjäkujalta.
Torilla parveili ihmisiä vellovina massoina, joista suurin osa näytti olevan aatelisia tai rikkaampia kauppiaita. Joidenkin perässä hyppivät mitä erikoisimmat subetat, jotka vaihtelivat kaikissa mahdollisissa väreissä.
– Kohdellaanko subetoja täällä hyvin? Jos sinulle kävi miten kävi, niin miten heidän subetansa voivat vain kävellä huoletta ulkosalla? kysyin kummastuneena, vaikka huomasin sen vaivaavan Partiaa.
– Aatelisten subetoja kylläkin. Meille pohjasakalle voi käydä ihan miten vain ja minä olin itse asiassa melko onnekas, Partia vastasi surkeana. Hänen vastauksensa jälkeen minun teki mieli rapsuttaa tämän takkuista karvaa lohdutukseksi, mutta kielsin kättäni tekemästä niin. Se luultavasti aiheuttaisi hänelle vain enemmän tuskaa.
– Eli toisin sanoen täällä on paljon aatelisia? Tuo oli kaikki mitä halusin kuulla, sanoin jo piristyneenä. Mieleeni oli ilmestynyt hyvä idea, jolla saisimme nopeasti kerättyä suuren summan rahaa. Partia näytti aavistavan ajatukseni ja hän oli aikomassa sanoa jotain, mutta minä olin nopeampi. Säntäsin ihmismassan joukkoon ja piilouduin etevästi heidän jalkojensa tasolle. Partia kylläkin pysyi minun tahdissani ja oli hetkessä vieressäni. Hän ei kuitenkaan sanonut vielä yhtään mitään, vaan katsoi minua kauhuissaan.
– Onko täällä jotain virkavaltaa tai ylipäätään yhtään mitään lakeja? kysyin katsoessani Partiaa ilkikurinen virne kasvoillani. Hänen kasvonsa vääntyivät kauhuun ja tämän otsalta putosi pari hikipisaraa.
– Aatelisilta varastaminen saattaa sinut suuriin ongelmiin! Heillä on tiukat oikeudet ja jos jäämme kiinni, Partia sanoi sekaisin pelkästä ajatuksesta. Tämä subeta oli niin puhdassydäminen, että tunsin pienen lämmön kipristelevän sydämessäni.
– Meillä ei sitten ole mitään ongelmaa. Minä en todellakaan aio jäädä kiinni, sanoin itsevarmana ja liikahdin varovaisesti eteenpäin. Minun täytyisi olla hiljaa ja napata jonkun rahapussi erittäin nopeasti. Se ei saisi kuitenkaan revetä äänekkäästi tai liian voimakkaasti, sillä muuten rahapussin haltija huomaisi minut.
– Olive ei! Tämä ei ole hyvä idea, meidän täytyy mennä etsimään rahaa muualta. Minä pyydän, Partia uikutti hiljaa, mutta huomasi pian sanojensa tehottomuuden. Hän kuitenkin seurasi minua, vaikkakin vaitonaisesti rukoillen. Se teki järkähtämättömän mieleni jotenkin innokkaaksi, joka sai adrenaliinin virtaamaan suonissani.
Hetken käyskentelyn jälkeen ihmisten jalkojen seassa, löysin itselleni sopivan kohteen. Hän näytti olevan minun ikäiseni, mutta omisti silti suuren rahapussin lantiollaan. Tytöllä oli ruskeat kiharat hiukset ja hänellä oli päällään pramea mekko.
– Me joudumme vielä hirteen, Partia mumisi käpälä sydämellään. Virnistin hänelle voitonriemuisena ja hiivin tytön mekon viereen. Tämä näytti viheltelevän huolettomasti, joten minulla olisi hyvin suuri todennäköisyys siepata hänen rahansa huomaamattomasti. Nostin käteni hiljalleen kohti tämän lantioilla keikkuvaa pussia ja koskettaessani sitä vedin sen suurella voimalla alas. Ääntäkään ei kuulunut rahapussin jäädessä käteeni, eikä tyttö näyttänyt pysäyttävän hyräilyään. Hän jatkoi matkaansa mitään tietämättä ja se sai minun kasvoilleni leviämään suuren hymyn.
– Mitäs minä sanoin? Ei tällaiset rikkaat tytöt mitään osaa huomata, sanoin onnellisena ja avasin rahapussin. Sen sisältä löytyi paljon kimmeltäviä kolikkoja, jotka hohtivat kauniina silmissäni.
– Nyt voimme ostaa leipää! Haluatko vaikka piirasta tai jotain? kysyin innokkaana ja lähdin juoksemaan kohti vähiten täynnä olevaa kojua. Partia juoksi myös perässäni huolestuneena, mutta pieni hymynkare oli ilmestynyt tämänkin kasvoille.
– Aika rohkeaa ryöstää aateliselta. Mitenköhän leikkisin hänen kanssaan? tyttö sanoi pahaenteisesti ja nojasi selkänsä seinään. Hänen kasvoilleen ilmestyi ilkeä virne ja pian tämä alkoi nauraa kirkkaasti. |
|
| Nimi: Olive |
20.02.2014 20:57 |
-Fragment of Darkness-
Katselin valkeiden pilvenhattaroiden työntymistä eteenpäin pitkin sinistä taivasta. Ne näyttivät vain liikkuvan ilman määränpäätä, joka muistutti minua itsestäni.
Minä tarkoitan sillä sitä, että minulla ei ole ollut mitään päämäärää tai edes unelmaa tässä tyhjässä maailmassa. Se on kaivertanut sisustani aivan ontoksi ja mikään ei ole onnistunut sitä täyttämään.
Tyhjyyden toinen osasyy minussa on tämän maailman epätodellisuuden tuntu. Aivan kuin ilma, jota hengitän ja maa, jolla seison, olisi väärennettyä ja suoraan rakennettu jostain suuremmasta valheesta. Sen tunteen noustessa pinnalle alitajuntani kirkuu sisälläni. Mutta minä en huomaa sitä. En ennen kuin tapasin sinut.
–Olive! Voisitko käydä ojentamassa nämä paperit seuraavaan luokkaan? Joku oli unohtanut ne sinne, tyttö huusi takaaltani. Käännyin katsomaan häntä, mutta en edes näyttänyt muistavan tämän kasvoja. Hän kuitenkin hymyili minulle lämpimästi ja laski paperit syliini. Tytön katse näytti sipaisevan kasvojeni ohitse, kunnes hän lähti pois luotani minihame heiluen. Tämän kasvoissa oli näkynyt aavistuksen ivaa, mutta se oli pyyhkiytynyt yhtä nopeasti pois kuin oli tullutkin.
–Miksi minun pitäisi viedä nämä jollekulle? Hakisivat itse, mumisin kärttyisenä. Olin juuri nousemassa puiston penkiltä, kunnes mieleeni herahti parempi ajatus. Minähän voisin vain jättää nämä paperit penkin viereen ja ottaa samalla pienet päivätorkut kenenkään häiritsemättä.
Ajatus kuulosti minusta hyvältä, joten laskin paperit penkille ja suljin silmäni samalla haukotellen. Halusin paeta omaan mielikuvitusmaailmaani, jossa kaikki oli todellista ja toimi miten minä ikinä halusinkin. Tämä matka olisi minulle kuitenkin viimeinen.
Avasin silmäni hitaasti ja ensimmäisenä niiden eteen osui harmaa pilvinen taivas. Vettä ropisi verkkaisesti alas pilvistä, jonka jälkeen pisarat luuttusivat kaduilta kaiken maailman roskat mukaansa.
Katsoin ympärilleni hyvin hämmästyneenä, kun slummimaiset peltihökkelit ja haisevat kadut avautuivat eteeni. Näky oli jotenkin pirullisen kaunis, sillä huomasin kaiken kurjuuden keskellä hohtavan ruhtinaallisia rakennuksia. Minä en tiennyt miten mielikuvituksellani olin tänne eksynyt, mutta se ei tainnut estää minua tutkimasta tätä mielipuolista paikkaa.
Nousin nopeasti ylös kuraiselta asfalttikadulta ja lähdin kävelemään kohti pääkatua. Taakseni jäi löyhkäävät roskatynnyrit ja rottia vilisevä syrjäkuja, mutta minä en sitä näkyä tulisi kaipaamaan.
Pian eteeni avautui ihmisiä täynnä oleva pääkatu, jossa näytti olevan kauppiaita ja joitakin aatelisia. Hämmästelin hetken ihmisten suurta värikirjoa, kunnes kuulin jostain epätoivoista huutoa. Se muistutti paljon eläintä, mutta siinä oli jotain ihmismäistä. Huudon perässä kuului kuitenkin raivokasta karjuntaa ja se sai minut säpsähtämään.
–Jollakin ihmisillä on kyllä vihanhallintaongelmia, sopersin tunkiessani käteni taskuihini. Lähdin kävelemään kohti taustalta erottuvia ääniä, ja huomasin itseni vapisevan. Se ei toki johtunut tulevasta välien selvittelystä, vaan ilman kylmenemisestä. En ollut tottunut rankkoihin vesisateisiin, sillä omassa maailmassani paistoi aina aurinko.
–Sinä olet niin hyödytön! Et edes mene kaupaksi kenelläkään! mies huusi raivokkaasti. Sen jälkeen kuulin hajanaisesti pientä uikutusta, kunnes kuulin ruoskaniskun sivaltavan maata. Se herätti lopullisesti mielenkiintoni, jolloin pinkaisin juoksuun ja suuntasin kylmän katseeni kohti kauhistunutta väkijoukkoa. Jollain heistä oli hymy kasvoillaan, kun taas toiset peittivät lastensa silmät käsillään.
–Totuuden kieltämistä, mumisin ääneen työntyessäni väkijoukon ohi nähdäkseni ringin keskelle. Näky sai minut vavahtamaan järkytyksestä, sillä en ollut ikinä nähnyt mitään noin kamalaa.
–Nouse ylös, rotta! Sinun pitäisi kestää edes tämän verran kuritusta! karskin näköinen mies huudahti ja sivalsi maata uudelleen ruoskallaan. Maassa verisenä makaava otus ulisi haavoittuvaisena, eikä näyttänyt pystyvän edes nousemaan.
–Mitä kuvittelette tekevänne? Jättäkää hänet rauhaan! kiljahdin ennen kuin edes huomasin tekeväni niin. Minä en voisi mitenkään perääntyä enää sanottuani noin, mutta jotenkin kaikki tuntui järkevältä päässäni.
–Haluatko sinä osasi nulikka? mies ehti kysyä heiluttaen uhkaavasti ruoskaansa, mutta minä olin jo siepannut otuksen ja lähtenyt juoksemaan. En uskaltanut katsoa taakseni ennen kuin kaarsin jyrkästi toiselle syrjäkadulle.
Huohotin raskaasti nojatessani seinään. Yritin saada hengitykseni tasaantumaan mahdollisimman nopeasti, jotta voisin tarkistaa otuksen voinnin. Kääntyessäni tarkastelemaan otusta tarkemmin, huomasin sen olevan subeta ja rodultaan Celinox.
–Kiitos. Ilman sinua minusta ei olisi mitään jäljellä, subeta sanoi ääni rahisten. Pelästyin sen heikkoa ääntä ja huomasin käsieni alkavan vapista.
–Älä puhu mitään. Sinä vain pahennat oloasi, sanoin oikeasti kauhuissani. Etsin katseellani maasta jotain rättiä muistuttavaa ja löytäessäni sen, pyyhin veren pois subetan karvasta. Se näytti vieläkin raihnaiselta, mutta ei niin huonolta kuin hetki sitten.
–Anna minulle nimi. Minä tarvitsen sitä, subeta sanoi yhtäkkiä kirkkaalla äänellä ja se sai minut säpsähtämään. Subeta ei edes kuulostanut enää vahingoittuneelta, joten normaali rauhallinen mielentilani palasi takaisin.
–Partia. Sinun silmäsi muistuttavat niin paljon ilotulistusrakettien juhlaa, sanoin hymyillen subetalle lämpimästi. En tiedä mistä tämä ilo yhtäkkiä oli minuun pilkahtanut, mutta minun teki mieli hyräillä.
Partia katsoi minua kiitollisena ja pian tämä painoi lohduttavasti päänsä syliini. En tiennyt mitä se yritti sillä viestittää, kunnes suljin silmäni. Mieleeni vilahti kuvia ilkeistä katseista ja samanlaisista aamuista. Unen oli siis aika loppua ja minun oli palattava taas siihen tylsään todellisuuteen. Tunsin siltikin liekin syttyvän sisälleni valaisten pientä palaa pimeyden keskellä. Se pala oli nyt jaettu jonkun toisen kanssa ja tämä teki minut suunnattoman onnelliseksi. |
Vastaus:
Huii, tosi jännä ja jopa pelottava tarina tällaiselle vanhukselle :3 No, kyllä pidän tuollaisista ruoskajutuista välillä, mutta pureskelin kynsiäni kyllä tällä kertaa... Tarina oli oikein mukavan pítuinen, tällaisia jatkossakin! Muutama kielioppivirhe siellä oli, esimerkiksi "takaaltani", joka olisi takaani. Ja alussa oli "Mutta en huomaa sitä. Ennen kuin tapasin sinut.", siinä oli yhdistelty mennyttä ja nykyistä aikamuotoa, joka teki siitä sekavan virkkeen. Itse olisin laittanut "Mutta en huomannut sitä. Ennen kuin tapasin sinut", koska sana ennen korvaa nykyisen aikamuodon joten sanaa edellisen verbin pitää olla menneessä aikamuodossa. Mutta kumminkin, tästä sait kerättyä yhden ikäpisteen subetallesi ja hoitokokemusta itsellesi. Käytit myös jonkinlaista pyyhettä, joten esineluetteloosi lisätään verinen pyyheliina. Ansaitset myös 22 sP tarinastasi! :)
- Skymbres - |
|
|
|
